Jälkipolttostartti Hornetilla

Ilmailulinjan kakkos- ja kolmosvuosikursseille tarjottiin ainakin kirjoittajan näkökulmasta käsittämättömän hienot tutustumiskohteet. Alkusyksystä Finnairin koulutuskeskuksessa opiskelijat pääsivät jokainen, kaiken muun huipentumana, lentämään laskukierroksia niin Airbus A320 kuin legendaarisella DC-9 –simulaattorillakin.

Veret seisauttava kokemus

Keväällä 2009 realisoitui mahdollisuus vastaavaan sotilaslentämisen alueella. Karjalan Lennosto kutsui ilmailulinjan Kuopion lähelle Rissalaan Hävittäjälentolaivue 31 –vieraana.
Vierailu on turvallisuusmenettelyiltään varsin tarkka prosessi. Artikkelin kirjoittajakin (vastoin monien odotuksia) täytti vaatimukset, koska lupa mukaan heltisi. Vierailun sisällöstä laadittiin varsin tarkka aikataulu. Saimme poikkeuksellisen paljon vierailuaikaa. Pelko opiskelijoiden hemmottelusta tuli mieleen, koska Finnairin koulutuskeskuksessa oli koettu sama tilanne. Täytyy kuitenkin uskoa, että tälle osattiin antaa sille kuuluva arvo.
Matka Vääksystä Rissalaan on pitkä ja tutustuminen käynnistyisi Rissalassa jo klo 10.30, joten matkaan lähettiin kukon laulun aikaan. Pelkästään jo matkaan lähtö kuuden aikaan aamulla oli monelle opiskelijalle varmaan veret seisauttava kokemus.
Viihdykkeeksi matkalle oli ohjelmaksi kehitetty ilmailufysiikan oppitunti. Suunnitelmaa tarkennettiin kuitenkin sen verran että matkalla katsottiin yksi Kummeli –elokuva sekä osa nykyaikaisella animaatiotekniikalla toteutetusta ”veikeästä” auto –aiheisesta elokuvasta. Elokuvavalinnat herättivät kirjoittajassa hiukan epäilyksiä joko omasta tai yleisön käsityksestä elokuvasta taidemuotona.

Yleisesittelyllä alkuun

Vierailustamme vastaava Ilmavoimien ohjaaja- kapteeni odotti meitä portilla aiemmin puhelimella suoritetun varmistuksen perusteella.
Vierailu tämän kaltaisessa Ilmavoimien yksikössä on todellakin irti siviilimaailmasta. Tämänkin vierailun koordinoinut ja esittelystä vastannut henkilö ei esiinnyt tässä nimellään vaan kuten edellisessä lauseessa ”ohjaaja –kapteenina”. Saman kaltaiset turvallisuusasiat näkyivät myös tarkkana ohjeistuksena valokuvauksen suhteen. Ohjaajia ei kuvata ja siksi heitä ei näy myöskään tämän artikkelin kuvissa. Ilmavoimissa on erikseen, yleensä korkea-arvoisia upseereja, joiden henkilöllisyys ja kasvot on ns. ”poltettu” eli voivat esiintyä julkisuudessa omana itsenään omassa asemassaan.
Taistelulentäjät ovat siis rinnastettavissa muuhun salaiseen, arvokkaaseen kalustoon tai tietoon, kuten erilaiset ase- tai taktiset järjestelmät.

Mikko tutkii kallista kypärääVierailu aloitettiin parhaalla mahdollisella tavalla eli kahvitarjoilulla. Tämä jälkeen meille esiteltiin yleisesti Ilmavoimien toimintaa ja Lentolaivue 31 osaa tässä kokonaisuudessa. Yleisesittelyn jälkeen tutustuimme taistelulentäjän varusteisiin kypäristä, yökiikareista G -housuihin. Kalliilla lisäjärjestelmällä varustettu taistelulentäjän kypärä kiersi rennosti, kunnes sen hinta tuli puheeksi ja tarkastelijoiden kädet alkoivat hiota.
Lopuksi katsottiin vielä monia hämmästyttäviä, joskaan ei salaiseksi luokiteltuja asioita sisältänyt video Lentolaivue 31- toiminnasta.
Tämän jälkeen ryhmä jaettiin kahteen osaan, joista toinen siirtyi simulaattorien pariin, jossa on kaksi erilaista Hornet –simulaattoria ja toinen taktiselle puolelle.

Taktisella puolella käydään läpi taisteluharjoitusten data, joka taltioituu 100 –prosenttisesti kaikilta lennoilta. Harjoituksia voidaan tarkastella kahdella eri screenillä. Toinen kuvaa koko lennon. Tätä seuratessa saa tosi hyvin mielikuvan, mitä kaikkea lennoilla harjoitellaan. Taistelulentäjän voimakkaat hengitysäänet kertovat myös fyysisesti kovasta työstä. Taktista asetelmaa kuvaavassa datassa voidaan arvioida tehdyt ratkaisut kulloisessakin taisteluasetelmassa niin yksilötasolla kuin laivuetoimintanakin.
Vapaamuotoisen reippaan lentämisen vankkumattomana kannattajana huomasi, että vanhat kunnon ”kotikoivukeikat” ovat lahjomattoman taltioinnin myötä taakse jäänyttä elämää.

Lentämisen tietoteknistyminen näkyy joka paikassa. Vaikka lentokoneet ulkoisesti ovat säilyneet samannäköisinä, on sisällä oleva tekniikka täysin jotain muuta kuin vaikkapa Hornetin kantaisän YF-17 koneessa, sen lentäessä ensilentoaan 1974.
Ohjaamoissa on kymmenien mittarien ja satojen kytkimien viidakko muuttunut muutamaksi suorakaiteen muotoiseksi LCD (liquid crystal display) näytöksi, joiden valikoista löytyy uskomaton määrä erilaista asejärjestelmiin, moottorien valvontaan, navigointiin, tutkajärjestelmiin liittyvää tietoa.

Ja sitten Hornetin ohjaimiin

Niki syöksyy hallitusti kohti RissalaaTutustuminen Hornet –lentosimulaattoriin ja varsinkin sillä lentäminen oli tietenkin meille kaikille se huippukohta.
Simulaattori on ohjaamon yksityiskohdiltaan täysin Hornet –hävittäjä. Koneen ulkopuolella oleva virtuaalinen todellisuus on hämmästyttävän yksityiskohtainen aina pieniä lato- ja vastaavia yksityiskohtia myöten.

Joonas lentää kypäräsimulaattorillaLentäminen jaettiin siten, että aina kaksi oli lentämässä, toinen kypäräsimulaattorilla ja toinen ohjaamolla varustetulla varsinaisella simulaattorilla. Jokainen sai kokeilla molempia.
Jokaista lentoa edelsi huolellinen briefaus eri hallintalaitteiden ja mittariston suhteen. Briefausta helpotti varmaan opiskelijoiden hyvät perustiedot ja kokemus myös LCD näytöjen yleisestä toimintaperiaatteesta, joita käytetään yleisesti myös siviili-ilmailussa.
Jälleen sai olla ylpeä omasta opiskelijaporukasta, miksei myös mukana olleesta lennonopettajakollegasta ja Päijät-Hämeen Ilmailuyhdistyksen puheenjohtajasta Ollista. Kaikki suoriutuivat hienosti lentämisestä. Monen käsialasta näkyi kuitenkin tietty ”liikennelentomaisen” siisti ja maltillinen käsiala. Taistelulentämisen liikehdinnässä meno edellyttää hiukan enemmän tiettyä hallittua

”räväkkyyttä”.
F 18 C ”Hornet” simulaattori vastaa mukana olleiden taistelulentäjien mukaan erittäin hyvin oikeaa yksilöä, joten vierailijoiden saamat kokemukset vastasivat hyvin todellista mielikuvaa hävittäjälentämisestä.

Artikkelin kirjoittaja joutui kiusalliseen tilanteeseen jonkun esittäessä pyynnön taitojen näyttämisestä. Yleensähän lennonopettaja säilyttää hyvin illuusion lentäjän taidoistaan, koska oppilas ihan oikeasti luulee hänen osaavan jotain. Todellisuudessahan lennonopettaja joutuu pakon sanelemana puhumaan todella hyvin, jotta lennot päätyy oppilaan ohjaamana onnistuneesti alas.
Olin kuitenkin pakotettu lentämään, joten pyysin lupaa todella lyhyeen ja improvisoituun suoritukseen. Tuttu Hornet -pilotti vieressä ehdotti vielä jälkipolttostarttia. Ideana oli tietenkin, etten ehtisi vetää telineitä sisään ennen nopeuskriteerin täyttymistä. Näin ensimmäinen nöyryytys siis tapahtuisi alle kymmenen sekunnin sisällä tehojen työntämisestä jälkipoltolle.

Työnsin tehot jälkipoltolle. Onneksi olin seurannut vierestä, joten hallintalaitteisiin oli auttava tuntuma. Kone lähtee tosi rajusti kiihtymään, 140 kt ja jo ilmassa….Käsi hamuamaan laskutelinevipua, vauhti kiihtyy uskomattomasti…Löytyihän se, teline sisään niukasti kriteerit täyttäen. Jälkipoltto pois ja pinnassa suuntaa muuttamatta. Kerroin mielenhäiriössä tekeväni kuubalaisen puolikkaan (puolisilmukka, jonka jälkeen puolivaakakierre) jonka jälkeen matalalle kiitotien ylle ja vaakakierre. Sain hyväksyvää nyökyttelyä. Kuubalaisen puolikas tuurilla ihan OK…..Vetoa ja oikaisun jälkeen lähinnä sattumalta linjalle ja kiitotien päälle…., tehoja vähemmälle, rauhallinen vaakakierre, josta oikeaan tiukkaan kaartoon tehoja samalla vähentäen. Aikomuksen oli saada sekä G-vaikutuksen että tehojen vähentämisen avulla nopeudet sopivaksi laskua varten. Sivusta yllytettiin kuitenkin samanaikaisesti ns. tynnyrin tekemistä.
Tein uskomattoman huonon tynnyrin, josta tajuntaa hämärryttävän, useamman G:n oikaisussa sain nopeudet pudotettua hyvän maun rajoille tosin tahattomasti sopivaksi laskua varten. Varmistelin kuitenkin lisäämällä tehoa vetäessäni laippoja ulos ja telinettä ulos. Finaalikaarrossa lisäilin tehoa vielä tuntuvasti lisää vastuksen ollessa laskuasussa todella huomattava.

Loppulähestyminen sujuikin sitten kutakuinkin säädyllisesti. Liukukulma ja nopeus oli hakeutunut toleransseihin. Loivennus päätyi hiukan korkealle ja siunasin valmiiksi yhdysvaltalaisten insinöörien kaukonäköisyyttä Hornetin poikkeuksellisen vahvan laskutelinekonstruktion suunnittelusta.
Kone tuli ehkä vain hiukan raskaasti alas kiitotien keskiviivan tuntumaan, voimakas jarrutus ja kone pysähtyneenä!
Lennonopettajan statusta ajatellen olin näköjään jälleen säilyttänyt illuusion lentotaidosta. Katselijoilta oli mitä ilmeisimmin jäänyt huomaamatta katastrofaalisen tynnyrin jälkitilanne, josta pelasti vain Hornetin käsittämätön tehoreservi. Kaiken muun olin hoitanut tyypilliseen tapaani kulttimainetta hipovalla tuurin ja tietämättömyyden yhdistelmän luomalla häkellyttävällä itsevarmuudella.

Kone-esittelyä ja aerodynamiikkaa

Väsyneen mutta onnellisen näköisiä Ilmailulinjan Hornet-lentäjiäKun kaikki olivat lentäneet ja tutustuneet taktiseen puoleen, siirryimme viimeiseen tutustumiskohteeseen eli itse koneeseen. Koneen yleisesittelyn jälkeen pohdiskelimme Hornetin ympärillä sen aerodynamiikkaan, aseistukseen, laitteistoon liittyviä yksityiskohtia ja tutustuimme jo simulaattorista tuttuun ohjaamoon. Koneesta sinänsä löytyisi tarinaa useaan artikkeliin. Osa opiskelijoista sai Hornet –halliin siirryttäessä tyypit monelle tytölle vain unelmaksi jäävistä armeijan polkupyöristä.
Vierailu läheni loppuaan. Kiitimme vierailun mahdollistanutta ja isäntänä toiminutta ohjaaja-kapteenia ka muita apuna toimineita Hornet –pilotteja. Pakkauduimme linja-autoon ja jätimme jäähyväiset Hävittäjälentolaivue 31:lle.
Pitkä matka takaisin Vääksyyn sujui rattoisasti. Huipennuksena hienolle kiirastorstaireissulle katsoimme tulomatkalla kesken jääneen ”veikeän” autoaiheisen animaation.
Osa keskusteli kosmologiasta.